Pizzauuni pihalle – osa 3

Pizzauuni pihalle – osa 3

Pizzauuni pihalle -sarjan edellisissä osissa (osa 1 ja osa 2) kerroimme pizzauunin rakentamisesta. Periaatteessa uuni on täysin käyttökelpoinen jo tässä vaiheessa. Tässä osassa perehdytään pizzauunin pinnoittamiseen ja ulkoasun viimeistelyyn.

Pizzauuni pihalle - osa 3.

Kupolin pinnoitus

Valitusta muuraustyylistä johtuen kuvun pinta on hyvin epätasainen. Suurimmat kolot ja epätasaisuudet täytimme/tasoitimme tulenkestävällä valumassalla. Samalla massalla, jota käytimme tiilien välien täyttöön. Valumassan kuivuttua asensimme kupolin päälle tulenkestävää kivivillaeristettä.

Kivivillaeristys

Eristeellä on kaksi tarkoitusta: 1) lisätä turvallisuutta, uunin pinta ei kuumene käytössä polttavan kuumaksi ja 2) eriste tasaa lämpöä, mikä toivottavasti vähentää lämpötilan vaihtelusta johtuvaa ulkopinnan halkeilua. Villan päällystimme käsirappauslaastilla. Laastia kului kaksi säkkiä. Käsirappauslaasti oli yllättävänkin helppo levittää ja sillä sai tehtyä siistin elävän pinnan. Lopuksi kupoli ja hormi maalattiin Tikkurilan Kivitex-maalilla valkoiseksi.

Pizzauuni pihalle. Maalattu kupoli

Perustusten viimeistely

Pizzauunin perustuksien harkkopinnat tasoitettiin Weberin 137-oikaisulaastilla. Pinnan olisi ihan hyvin voinut viimeistellä oikaisulaastilla ja Kivitex-maalilla. Meillä on pizzauunin vieressä kesäkeittiö, jonka pinnoitteena on musta verhoilukivipinta. Tältä pohjalta päädyimme vastaavaan pintaan myös pizzauunin perustuksissa. Sopiva verhoilukivi löytyikin Bauhausista. Otimme tietoisen riskin verhoilukiven säänkestävyyden kanssa. Bauhausin tuotesivun mukaan kiveä ei suositella ulos korkean rautapitoisuuden vuoksi. Paketin tekstin mukaan kuitenkin soveltuu myös ulkoasennukseen. Tulevaisuus kertoo miten tuo kestää, vai alkaako pinta ruostua.

Pizzauunin lämmittämisessä kuluu puuta useampi pesällinen. Perustuksiin sai helposti jätettyä polttopuille sopivan tilan. Puuvaraston sisäpinta tasoitettiin oikaisulaastilla. Jotta puut eivät ole ihan maan varassa ja kerää kosteutta sadeilmoilla, rakensimme puiden alle pienen kehikon painekyllästetystä puusta.

Pizzauunipihalle, valmis pizzauuni

Tason laatoitus

Kesäkeittiössä grillin ja muurinpohjapannun vieressä olevat laskutasot on päällystetty laatoilla. Pizzauuni muodostaa näiden kanssa jatkuvan tason, joten laatoitus on luontevin pinnoitusvaihtoehto. Kesäkeittiössä olemme käyttäneet samoja laattoja, joita meillä oli keittiössä ennen korona-kevään remonttia. Vanhoja laattoja ei kuitenkaan meillä ollut varastossa riittävästi, ja värikin olisi ollut ruskea. Varastosta kuitenkin löytyi mustia laattoja riittävästi, joten pizzauunin taso pinnoitettiin niillä. Samalla vaihdoimme kesäkeittiön ruskeat laatat mustiin. Pizzauunin suuaukon edusta jätettiin laatoittamatta, jotta pizzan paistossa pizzan käsittely pizzalapiolla on vaivatonta.

Valmis pizzauuni ja kesäkeittiö.

Pizzauuni pihalle -sarja on näin tullut päätökseen. Tarkkaa kustannuslaskelmaa emme ole tehneet, mutta kokonaisuudessaan materiaalikustannuksia projektille tuli n. 800 euroa. Pizzauuni on ollut kaiken vaivan arvoinen. Hyvä pohja ja sopivat täytteet ovat tärkeitä hyvässä pizzassa, mutta uuni kruunaa kaiken. Maukkaita pizzahetkiä!

Pizza on valmis. Buon Appetito!

2 Replies to “Pizzauuni pihalle – osa 3”

  1. Mahtava idea tuollainen pizzauuni pihalle! Itsekin juuri suunnittelen meidän uutta pihaa ja sen tulevaa ulkoasua. Oliko nuo muuraukset muuten helppo tehdä, vai oliko teillä paljon kokemusta etukäteen moisesta hommasta?

    1. Kiitos kommentista. Harkkojen muurauksesta oli jonkin verran kokemusta. Kuvun muuraaminen harjoiteltiin uunia tehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *