Toisen sijoitusasunnon hankinta

Toisen sijoitusasunnon hankinta

Toisen sijoitusasunnon hankinta.

Ensimmäisen sijoitusasunnon hankintaan meni aikaa n. 4 kuukautta. Samalla asetimme tavoitteeksi seuraavan vuoden aikana hankkia vähintään yksi mielellään kaksi uutta sijoitusasuntoa. Helpommin sanottu kuin tehty!

Oman lisänsä hankaluuksia kuvioon toi maailman yllättänyt korona pandemia. Koronan varjolla päädyimme remontoimaan omaa kotiamme, jolloin sijoitusasuntojen seuranta jäi hiukan vähemmälle. Remontissa vaihdoimme laattalattian ja maalasimme yläkerran lattiat.

Kohteen valitseminen

Ennen koronaa kiikarissa oli pari hyvää kohdetta, mutta niissä hävisimme tarjouskilpailun. Vaikka kesällä muutama periaatteessa ihan hyvä kohde markkinoilla olikin, ei vastaan tullut yhtään helmeä. Koronan aikana monelta suunnalta tuli huhuja, että asuntojen hinnat voisivat laskea kriisin keskellä. Vaikuttaisi siltä, että myyjätkin ovat olleet varpaillaan, ja odottelevat parempia aikoja. Eli kriteereihin soveltuvia kohteita on ollut vähän markkinoilla. Elokuussa vaikutti siltä, että markkina alkaisi piristymään ja kohteita alkoikin tulla listoille. Tuntemus sai tukea, kun juttelimme muutaman lähialueen kiinteistövälittäjän kanssa. Elokuussa oli ainakin heillä kauppa alkanut käydä vilkkaasti, mutta vieläkin enemmän saisi tulla kohteita välitettäväksi.

Mielenkiinnolla olemme seuranneet myös mm. sijoitusovi.com:n markkinointia. Heiltä on tullut useampi kohde tarjolle. Sijoitusovi.com ostaa kokonaisia kerrostaloja/ taloyhtiöitä ja myy niistä asuntoja sijoittajille hiukan markkinahintoja halvemmalla. Kohteita seuraamalla saa hyvää informaatiota, mutta vielä ei heidän tarjonnasta ole meille sopivaa löytynyt. Heidän kohteet harvemmin ovat pk-seudulla, ja vielä emme ole uskaltautuneet pk-seudun ja kehyskuntien ulkopuolelle. Emme yksinkertaisesti tunne muita kaupunkeja tarpeeksi hyvin.

Toisen sijoitusasunnon valinta.

Syksyn haasteet

Mielenkiinnolla odotamme mihin korona pandemia kehittyy syksyn aikana. Etenkin koronan ja hallituksen päätösten vaikutukset Suomen talouteen kiinnostavat. Yhtenä ajatusmallina päässä pyörii mitä tapahtuu jos irtisanottujen määrä kasvaa syksyllä huomattavasti. Aiheuttaako se ihmisten kannalta ikäviä tilanteita, luoden niin kutsuttuja motivoituneita myyjiä.

Työttömyys voi aiheuttaa taloudellista pakkoa myydä omistusasunto ja muuttaa vuokralle. Tämä ruokkii sekä sijoitusasunnon ostajia, sekä asunnon vuokraajia. Työttömyys voi, ikävä kyllä, myös aiheuttaa ryppyjä rakkaudessa. Eron myötä saattaa myös tulla tarve myydä yhteinen koti ja muuttaa pienempään. Emme tietenkään kenellekään toivo epäonnea, mutta se saattaa avata sijoitusasunnon ostajalle mielenkiintoisia tilaisuuksia. Toisen epäonni on usein toisen onni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *