Takan muuraaminen pihalle osa 2

Takan muuraaminen pihalle osa 2

Takan muuraaminen pihalle osa2.

Takan muuraaminen jatkuu. Osan 1 päättänyt laatta on kuivunut riittävästi ja pääsemme rakentamaan takkaa eteenpäin. Seuraavat vaiheet ovat tulipesän muuraaminen, kuoren muuraus ja hormi.

Takan muuraaminen pihalle osa 2.

Tulipesä

Tulipesä muurattiin pääosin tulitiilistä. Pohjaan laatan päälle ”valoimme” eristäväksi kerrokseksi muutaman sentin kerroksen Leca-soraa sekoitettuna betoniin, kuten teimme myös pizzauunin kanssa. Leca-sora kerroksen päälle ladoimme tulen kestävät arinalaatat, joista muodostuu tulisijan pohja. Pohjan päälle olikin sitten hyvä lähteä muuraamaan tulitiilistä tulipesän reunat. Tulitiilien muuraamiseen käytimme tulilaastia. Tulipesän katto oli ajatuksissa yksi haastavimmista kohdista. Tekisimmekö pizzauunimaisen kupolin vai miten yläosa saataisiin tehtyä? Päädyimme rakentamaan muotin ja valamaan katon tulen kestävällä valumassalla. Samalla massalla täytimme pizzauunissa tulitiilien välit. Tulenkestävään valuun ei laiteta raudoituksia, niiden lämpölaajeneminen saattaisi rikkoa valun.

Takan muuraminen pihalle osa2.

Takan kuori

Tulipesän jälkeen takan muuraaminen jatkui kuoren muuraamisella. Kuori päätettiin muurata harkoista. Niitä on helppo käsitellä ja ne ovat suhteellisen edullisia. Tulipesä eristettiin kuoresta vuoraamalla se sivuilta ja päältä palovillalla. Palovillan paksuus hiukan vaihtelee kohdasta riippuen 40 ja 50 millimetrin välillä. Eristyksellä pyrimme minimoimaan lämpökuorman takan kuoressa, jotta seinän ulkoverhoilu voitaisiin tuoda mahdollisimman lähelle takkaa. Tulipesän yläpuolelle valoimme S30 betonista aukon ylityksen, jonka päälle muurattiin vielä lappeellaan oleva harkko. Näin saatiin hyvä pohja jatkaa muurausta ylöspäin. Valusta ja harkosta syntyi samalla takalle kiva mantteli. Manttelin toinen tarkoitus on vähentää lämmön nousua manttelin yläpuolelle sijoitettavaan televisioon. Televisiota varten kuoreen asennettiin myös sähköpistoke sekä tv-antennijohto.

Takan yläosa.

Hormi

Tulipesä vaatii luonnollisesti myös hormin. Helpoin ratkaisu olisi ollut valita valmishormi, mutta päätimme muurata hormin itse perinteisistä punaisista hormitiilistä. Ajatuksena oli tehdä ns. puolen kiven hormi, jolloin hormin sisäaukon koko vastaa puolikkaan tiilen mittaa. Hormin pohjaksi takan takapuolelle valettiin pohjalaatta, jonka päälle muurattiin harkoista korotusta tulisijan pohjan korkeudelle. Harkkojen päälle tehtiin vielä uusi valu S30 betonilla jotta saimme hyvän pohjan aloittaa hormitiilien muuraaminen. Hormin pohjalle jätimme aukon tuhkan ja noen poistoa varten. Pohjan muurasimme tavallisella muurauslaastilla, mutta päästessämme tulipesän hormiliitoksen kohdille, vaihdoimme savilaastiin. Savilaasti kestää paremmin kuumuutta. Hormiliitoksen tiiviys varmistettiin kuumuuden kestävällä tiivistemassalla.

Takan muuraaminen alkaa olla loppusuoralla. Jäljellä on vielä pintojen viiimeistely, palataan siihen seuraavassa kirjoituksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *