Joulukalenterien valinta

Joulukalenterien valinta

Joulukalenterien valinta.

Joulu lähestyy taas kovaa vauhtia, ja onkin joulukalenterien valinnan aika. Kaupat ovat täynnä mitä erilaisempia kalentereita, eli valinnan varaa on. Perinteisiä kuvakalenteritereita ei taida kaupoissa juurikaan olla, mutta onneksi sellaisen saa halutessaan esimerkiksi partiolaisilta. Aiemmin kuvakalentereiden rinnalla oli suklaakalenterit, jotka erosivat toisistaan vain erilaisen päällyspahvin osalta. Nyt tuntuu että jokaisella karkkibrändillä on oma kalenterinsa. Mielenkiintoinen uutuus karkkikalenterien joukossa on Fazerin patukkakalenteri.

Joulukalenterien valinta.

Lasten kalenterit

Lasten joulukalenterien valinnassa tasapainoteltiin tavaroiden ja karkkien välillä. Ala-asteikäiset lapset saivat tänäkin vuonna kumpikin valita yhden tavarakalenterin ja yhden karkkikalenterin. Aiempien vuosien suosikki Lego-kalenteri jäi tällä kertaa valitsematta. Lego-kalenteri on ollut lasten mieleen, kun joka aamu on saanut kasata pienen legon. Kasatuista legoista syntyy jouluun mennessä kokonaisuus, johin kaikki kasatut Legot sopivat. Harry Potter on edelleen kovassa huudossa, niinpä molemmat valitsivat tavarakalenteriksi Harry Potter aiheisen joulukalenterin. Toisella luukuista löytyy kumisia Harry Potter -hahmojen Pop-päitä. Toisesta kalenterissa luukkujen takana on taianomaisia tavaroita, nähtäväksi jää mitä ne ovat.

Myös karkkien osalta joulukalenterien valinnat erosivat toisistaan. Toinen valitsi tänä vuonna Haribon kalenterin ja toinen vastaavasti Chupa Chups -tikkarikalenterin. Tikkarit ja nalle-karkit ovat olleet monissa lastenjuhlissa kestosuosikkeja, joten siinä mielessä valinnat eivät tulleet yllätyksenä.

Popcorn kalenteri joululle.

Aikuisten kalenterit

Aikuisten osalta kalenterit jakautuivat viime vuotiseen malliin kahteen erilaiseen valintaan. Isälle ja täysi-ikäiselle esikoiselle tulee olut-joulukalenterit ja äidille Popcorn Shed-kalenteri. Popcorn Shed-kalenteri onkin saanut kehuja, ja valittiinkin Iltalehden tekemän hitti joulukalenterien listoille. 🍿

Viime jouluna olutkalenteriksi valikoitui Brewdogin joulukalenteri. Tänä vuonna kyseisen kalenterin tilaaminen ei onnistukkaan. Brexitistä johtuen Brewdog toimittaa nykyään vain Brittein saarille. Vaikka Brewdogin kalenteri olikin loistava, olimme jo muutenkin ajatelleet kokeilla toista panimoa tänä vuonna. Kavereiden aiemmista kokemuksista ajatukset olivat kääntyneet kahden tanskalaisen panimon suuntaan. Mietityt vaihtoehdot olivat Mikkeller ja To Öl, joista lopulta voittajaksi valikoitui To Öl. Nyt kalenteri on tilattu ja toimitus odotettavissa marraskuun puolen välin aikoihin. Palataan joulukuussa kokemuksiin ja luonnehdintoihin kalenterin oluista. Tätä kirjoitettaessa kalenteri ei ole vielä saapunut, joten kuvia ei vielä ole. To Öl:n sivuilta voi kuitenkin käydä vakoilemassa miltä kalenteri näyttää 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *