Älykotiprojekti etenee

Älykotiprojekti etenee

Joulukuussa kirjoitimme ensimmäisen älykoti-artikkelimme. Nyt älykotiprojekti saa jatkoa, kun viime vuonna tilaamamme Homey Pro on saapunut ja ensimmäiset kokeilut sen kanssa on saatu alkuun. Vielä jouluna odotus oli saada Homey Pro -purkki tammi-helmikuun vaihteessa, mutta tuotannon pienet ongelmat viivästyttivät toimitusta lopulta vapun korville. Koko ennakotilausten toimituksen ajan Homeyn takana oleva Athom B.V. tuotti odottajille noin kerran kuussa ilmestyvää podia, jossa he kertoivat toimitusten etenemisestä ja havaittujen ongelmien korjaamisesta.

Älykotiprojekti etenee.

Homey Pro ensi askeleet

Toukokuun alussa vihdoinkin pääsimme kokeilemaan mitä kaikkea Homey Prolla voi tehdä. Alkua helpotti, kun toisen meistä työpiireistä löytyi pitkäaikainen Homey käyttäjä, joka oli myös uuden Pron ennakkotilaaja ja beta-testaaja.

Homey Pron mukana tuli selkeä ohje miten purkki kytketään paikalliseen wifi-verkkoon ja miten tietokoneelle ja puhelimeen asennetaan purkin ohjaamiseen käytettävä appi. Appi on myös vielä beta-vaiheessa, eikä siten ole suoraan app storesta saatavilla, vaan appia ajetaan TestFlight-nimisen testiympäristön sisällä. TestFlight mahdollistaa appin jatkuvan kehittämisen ja nopeammat julkaisut ennen kuin se julkaistaan virallisena versiona.

Älykotiprojekti etenee.

Perusasennuksen jälkeen ensimmäinen vaihe oli alkaa kytkeä jo olemassa olevia älylaitteita uuteen purkkiin. Homeyn omasta app storesta saa ladattua valmiita appeja eri teknologioille, joiden avulla kyseisen teknologian laitteet saa kytkettyä. Olimme jo aiemmin hankkineet Nediksen ohjattavia ulko- ja sisäpistorasioita, jotka käyttävät wifi-yhteyttä. Aiemmin pistorasioiden ohjaamiseen käytettiin Nediksen omaa Smart life appia. Hetken aikaa piti alkuun selvitellä miksi Homey Pro ei löydä ainoatakaan olemassa olevista pistorasioista. Homeyn community-palstalta löytyi melko nopeasti tieto, että kyseiset laitteet ovat Tuya-perheen laitteita ja ne saa kytkettyä käyttämällä Tuya Cloud palvelua. Tuya Cloud palvelun perusversio on ilmainen ja Communityn ohjeilla laitteiden kytkeminen oli loppujen lopuksi hyvin suoraviivaista. Tuya laitteiden osalta on hyvä huomata, että esimerkiksi Nediksen oman appin kautta kytketyt laitteet eivät tule Tuya Cloudiin näkyviin, vaan laitteet pitää ensi siirtää Tuyan omaan Smart appiin.

Älykotiprojekti etenee
Ruuvi appi kännykässä.

Pistorasioiden lisäksi olemme tähän mennessä kytkeneet Homey Pro purkkiin myös Ruuvi lämpötila-anturit, alakertaa viilentävän ilmalämpöpumpun sekä aurinkopaneelien invertterin. Seuraavana listalla on Verisuren laitteiden ja sitä kautta myös Yale Doorman älylukon kytkeminen.

Älypistorasiat.

Käyttökohteita

Pistorasioiden myötä älykotiprojekti lähti liikkeelle määrittelemällä pistorasioille ihan kelloon perustuva ajastus. Ajastus ohjaa esimerkiksi ulkona solisevan suihkulähteen pumppua. Laitteiden ohjaamisen osalta Homeyn appi vaikuttaa selvästi helpommalta kuin esimerkiksi Nediksen oma. Verisuren kytkemisen myötä voimme ohjelmoida ulko-oven lukittumaan iltaisin tiettyyn aikaan automaattisesti. Maalämpöpumppumme on sen verran vanhaa mallia, että pumpun logiikka ei oikein tue käytön ajastusta esimerkiksi sähkön hinnan mukaan. Mutta tutkinnassa on, miten voisimme talon suurimpia sähkön kuluttajia ohjata Homey Pron avulla. Erilaisia mukavuutta parantavia automaatioita purkilla on helppo toteuttaa. Kirjoittelemme tänne myös älykotiprojektin etenemisestä sitä myöden kun saamme Homey Prota entistä enemmän käyttöön.

Älypistorasia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *